Keski-Pasilaan, aivan kilpailualueen eteläpuolelle on visioitu tornitalojen kokonaisuutta.

Kilpailu vaiheet

Kolme yritystä ehdolla Keski-Pasilan keskustakorttelin toteuttajaksi

(Julkaistu 8.12.2011)

Keski-Pasilan keskustakorttelin suunnittelu- ja toteutuskilpailun hankintaneuvotteluihin ehdotetaan valittavaksi Sponda Oyj, YIT Rakennus Oy sekä NCC Property Development Oy:n ja NCC Rakennus Oy:n muodostama yritysryhmä.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 12. joulukuuta 2011, jonka jälkeen Suomen valtion puolesta päätöksen tekee Senaatti-kiinteistöt.

Mikäli arviointiryhmän kaupunginhallitukselle ja Senaatti-kiinteistöille tekemät ehdotukset johtavat lainvoimaiseen päätökseen, Helsingin kaupungin, Senaatti-kiinteistöjen ja Liikenneviraston asiantuntijat aloittavat neuvottelut kolmen ryhmän kanssa. Neuvottelut on tarkoitus käynnistä helmikuussa 2012.

Neuvotteluiden aikana suunnitelmaehdotuksia kehitetään kunkin ryhmän kanssa erikseen ja samalla laaditaan tarjousta varten toteutussopimusluonnos keskuksen toteuttamisesta. Neuvotteluiden on arvioitu kestävän noin yhdeksän kuukautta.

Kilpailun neuvotteluvaiheen lopuksi arviointiryhmä arvioi ehdokkaiden kanssa neuvoteltuihin keskustakorttelin suunnittelu- ja toteutusratkaisuihin perustuvat tarjoukset sekä ehdottaa hankintayksiköille, mikä ehdokkaista tulisi valita kokonaistaloudellisin perustein kilpailun voittajaksi ja keskustakorttelin toteuttajaksi.

Tavoitteena on , että tarjousten arviointi on valmis alkuvuonna 2013, jonka jälkeen arviointiryhmän ehdotus toteuttajaksi valittavasta tahosta lähetetään kaupunginvaltuuston ja sen jälkeen eduskunnan hyväksyttäväksi. Päätös voittajasta saataneen vuoden 2013 puoliväliin mennessä.

Lue myös tiedote 8.12.2011 klo 14

Osallistumishakemusten jättöaika on päättynyt

(Julkaistu 2.9.2011)

Keskustakorttelin suunnittelu- ja toteutuskilpailun osallistumishakemusten jättöaika on päättynyt 31.8.2011. Kilpailun arviointiryhmä avustajineen on aloittanut saapuneiden suunnitelmaehdotusten arvioinnin.

Helsingin kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt valitsevat neuvotteluihin arviointiryhmän ehdottamat kolme parasta suunnitelmaehdotusta tehnyttä kilpailijaa, jotka täyttävät kilpailijalle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Suunnitelmaehdotusten arviointi ja ehdotus neuvotteluun kutsuttavista valmistuvat marraskuun 2011 aikana. Hankintayksiköiden päätös neuvotteluihin kutsuttavista ryhmistä on tarkoitus tehdä joulukuussa 2011. Neuvottelukutsut pyritään toimittamaan joulukuun 2011 aikana.

Kilpailun alustava aikataulu

  • Kilpailun alustavan aikataulun mukaan kilpailu järjestetään 2/2011–5/2013 välisenä aikana.
  • Hankintayksiköt julkaisevat helmikuussa 2011 hankintailmoituksen.
  • Osallistumishakemus liitteineen on jätettävä 31.8.2011 mennessä.
  • Kilpailun esittelytilaisuus järjestetään 14.4.2011 ja sinne kutsutaan kilpailumateriaalin tilanneet ehdokkaat.
  • Suunnitelmaehdotusten arviointi ja neuvotteluun kutsuttavien valinta pyritään suorittamaan 30.11.2011 mennessä. Neuvottelukutsut pyritään toimittamaan joulukuun 2011 aikana.
  • Kilpailu pyritään ratkaisemaan toukokuun 2013 loppuun mennessä.

Kilpailupalkkiot

  • Osallistumishakemuksen laatimisesta ei makseta palkkiota.
  • Kilpailun voittajalle ei makseta kilpailupalkkiota.
  • Kilpailijoille, jotka ovat jääneet tarjousvertailussa 2. ja 3. sijalle, maksetaan kilpailupalkkio. Kilpailupalkkion suuruus on 600 000 € / kilpailija.
  • Kilpailun jälkeen hankintayksiköillä on halutessaan kilpailupalkkion vastikkeeksi oikeus käyttää tarjoukseen sisältyvien osien suunnitteluperiaatteita oman suunnitteluratkaisunsa osana.

Kilpailun vaiheet

Kilpailijat ilmoittavat kiinnostuksensa osallistua kilpailuun toimittamalla hankintayksiköille osallistumishakemuksen. Osallistumishakemuksen on liitettävä selvitykset kilpailijoille asetettujen vähimmäisvaatimusten täyttämisestä, suunnitelmaehdotus ja selvitys toteutuksen vaiheistuksesta.

Hankintayksiköt valitsevat neuvotteluihin kolme parasta suunnitelmaehdotusta tehnyttä kilpailijaa, jotka täyttävät kilpailijalle asetetut vähimmäisvaatimukset. Suunnitelmaehdotus arvioidaan kokonaisuutena. Neuvotteluun kutsuttavien valintaperusteina ovat suunnitelmaehdotuksessa toteutusalueelle esitetty toiminnallisuus, kaupunkikuvallinen ja arkkitehtoninen ratkaisu, kaupallinen konsepti sekä ehdotuksen kehityskelpoisuus. Neuvotteluihin valituille esitetään neuvottelukutsu ja ilmoitetaan alustava neuvotteluaikataulu.

Hankintayksiköt neuvottelevat erikseen kunkin kilpailijan kanssa. Neuvottelujen kuluessa suunnitelmaehdotuksia kehitetään. Neuvottelujen tarkoituksena on kehittää suunnitelmaehdotuksista kilpailun vaatimukset ja tavoitteet täyttävä ratkaisu, laatia niiden perusteella luonnossuunnitelma hankintayksikköjen määrittämässä laajuudessa ja hankkeen toteutussopimusehdotus.

Hankintayksiköt päättävät neuvottelut, kun ne ovat valinneet ne ratkaisuvaihtoehdot ja niitä koskevat toteutussopimusehdotukset, joilla keskustakortteli voidaan toteuttaa, ja jotka täyttävät hankintayksiköiden asettamat vaatimukset ja tavoitteet.

Neuvottelujen päätyttyä hankintayksiköt pyytävät kirjallisella tarjouspyynnöllä kustakin valitsemastaan ratkaisuvaihtoehdosta ja sitä koskevasta toteutussopimusehdotuksesta kirjallisen tarjouksen.

Hankintayksiköt valitsevat keskustakorttelin toteuttajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman, eli parhaat vertailupisteet saaneen, tarjouksen antaneen neuvottelukumppanin. Tarjousten vertailuperusteet ovat seuraavat (suluissa vertailuperusteiden alustavat suhteelliset painoarvot):

  • Toiminnallisuus, kaupunkikuva, arkkitehtuuri ja ekologisuus (60 %)
  • Keskustakorttelin rakennusoikeuksien yhteenlaskettu hinta tarjouksen sisältämän luonnos-suunnitelman perusteella (40 %)

Hankintayksiköt allekirjoittavat kilpailun voittajan kanssa hyväksymänsä tarjouksen mukaisen toteutussopimuksen, kun valintapäätös on lainvoimainen.

Alustava kaavoitus- ja rakentamisaikataulu

Suunnittelualueen asemakaavoituksen lähtökohtana pidetään kilpailun voittaneeseen tarjoukseen liitettyä luonnossuunnitelmaa. Asemakaavan valmistelu, käsittely ja hyväksyminen noudattavat kuitenkin maankäyttö- ja rakennuslain sääntelemää kaupungin normaalia kaavoitusprosessia ja päätöksentekojärjestystä muutoksenhakumahdollisuuksineen

Hankintayksiköiden tavoitteena on, että keskustakorttelin asemakaava hyväksytään vuonna 2015.

Toteuttajan osuus keskustakorttelin rakentamisesta voisi edellä mainitun vaiheistuksen toteutuessa alkaa vuonna 2015. Tavoitteena on keskustakorttelin rakentaminen yhtäjaksoisesti siten, että se on valmis kahdeksan vuoden kuluessa kaavan voimaantulosta.

Hankintayksiköt yhteistyössä Liikenneviraston kanssa tekevät kilpailun suunnittelualueella ja sen läheisyydessä ennakoivia rakennustoimenpiteitä, jotka aloitetaan ennen kuin toteuttaja aloittaa keskustakorttelin rakentamisen. Ennakoivaa rakentamista tehdään myös osalla keskustakorttelin toteutusaluetta. Tarkoituksena on aikaistaa keskustakorttelin rakentamista ja tavoitteena on, että ennakoiva rakentaminen ei haittaa keskustakorttelin rakennustöiden käynnistymistä.
 

Keski-Pasilan keskustakorttelin asemakaavalliset suunnitteluperiaatteet